Santalainen Alena

Kaikki blogit puheenaiheesta Tuleva hallitus

Perussuomalaiset menossa hallitukseen

Eduskuntavaalien alla poliittisen keskustelun painopisteet ovat muuttuneet nopeasti. Perusvireenä kyllä jatkuu monien äänestäjien turhautuminen Sipilän hallituksen koulutusleikkauksiin, sote-vääntöön, eriarvoisuutta syventävään politiikkaan ja arvokonservatismiin, mikä on johtanut vihreiden ja vasemmiston kannatuksen selvään kasvuun. Mutta vielä vähän aikaa sitten ilmatilaa hallinnut sote on kadonnut lähes kokonaan keskusteluista, kun taas isoiksi kysymyksiksi ovat nousseet ilmastopolitiikka ja suomalaisen metsäluonnon tulevaisuus.

VM:n madonluvut tulevalle hallituskaudelle

IS juuri uutisoi Valtionvarainministeriön virkamiesten julkaisseen oman arvionsa Suomen talouden tilasta, joka uutisen mukaan on huonommassa jamassa kohtaamaan tulevaa taantumaa kuin ennen vuoden 2008 finanssikriisiä. Tulevalle hallituskaudelle on arvioitu tarve tehdä rakenneuudistuksia 5 miljardin edestä sekä jatkokiristyksiä 2 miljardilla.

Tuleva Suomen hallitus joutuu miettimään monia asioita - mutta etenkin taloutta

*

Tuleva Suomen hallitus joutuu miettimään monia asioita.

Yksi keskeisimmistä kysymyksistä on:

Millä edellytyksillä Suomi ensi vaalikaudella 2019-2023 saavuttaa kahden prosentin (2 %) talouskasvun?

Joku vastaa: Keskisuurella todennäköisyydellä.

Joku toinen esittää vastakysymyksen: Millä etumerkillä varustetun 2 %:n talouskasvun?

*

Niinpä tänään HS kirjoittaa kaunokirjoitusta:

Sipilä ensisijaisesti Suomen asiallako ?

Jos olisi, istuttaisi hän itsensä valtionvarainministeriksi.  Pääministeriksi Soini.  Ulkoministerinä jatkaisi Tuomioja.   Sisäministerinä jatkaisi  hyvän työn tehnyt Räsänen ja puolustusministerinä aloittaisi  Niinistö (kepu).

Loput setsemän ministeriä valitsisi Sipilän vaimo,  ja  näin olisi  kasassa uusi kahdentoista ministerin hallitus. 

 

 

Keskusta, Perussuomalaiset ja SDP

Onnittelut keskustalaisille ja vihreille upeasta vaalivoitosta! Onnittelut myös RKP:lle asemansa pitämisestä!

Timo Soinin etunenässä perussuomalaiset riemuitsevat vaalituloksesta. Puolue vakiinnutti asemansa yhtenä neljästä suuresta puolueesta, mutta muita syitä iloon ei ole kovin paljon, jos katsoo mistä lähtöasemasta he lähtivät edelliseen vaalikauteen. Perussuomalaiset menettivät pääpuolueasemansa Keskustalle ja nyt perussuomalaiset eivät onnistuneet saamaan enemmän ääniä kuin Kokoomus, joka oli päähallituspuolue!

Kasvuohjelma Suomelle

Suomi pääsi 1990-luvulla nopeaan kasvuun telekommunikaatioklusterin vetämänä, kun taas viime vuodet olemme saaneet kärsiä menestyksen jälkeisestä kohmelosta. Puolueet lupaavat ohjata Suomen uuteen kasvuun tutuilla keinoilla: oikeisto kilpailukyvyn parantamisella, keskusta yrittäjyydellä ja vasemmisto elvyttämisellä. Keinot ovat monilta osin keskenään yhteensopimattomia, ja siksi uuden hallituksen politiikka tullee olemaan pääosin yhtä tehotonta kompromissien rakentelua kuin tähänkin saakka.

Stubbin ja Kokoomuksen tarkennettu leikkauslista

Stubb kirjoittaa blogissaan epämukavista mutta välttämättömistä päätöksistä, joita uuden hallituksen on tehtävä. Tämä leikkauslista sopeuttaisi Suomen taloutta 6 miljardilla aivan valtionvarainministeriön lukujen mukaisesti. Stubb perusteli listan myöhäistä julkaisua sillä, että hän halusi odottaa VVM:n uusimpia lukuja.

http://www.iltasanomat.fi/vaalit2015/art-1427339391323.html

Minun isäni on hitsari, minä kohta tuplamaisteri

Minulla on vielä kesken toinen tutkintoni, Kauppatieteiden maisteri, pääaineena kansainvälinen liiketoiminta. Tutkinnosta puuttuu loput gradusta ja pari kurssia.

Opintotukea en toki enää ole hetkeen saanut, mutta toista tutkintoa päällekkäin ensimmäisen kanssa aloitellessani sain lisäkuukaudet toiseen tutkintoon ja ilman niitä en todennäköisesti olisi saanut toista tutkintoa aloitettua.

Kuka kenenkin kanssa?

Vaalien lähestyessä puoluejohtajat ovat alkaneet tuoda julki näkemyksiään vaalien jälkeisestä uudesta hallituksesta. Tänään vuorossa on perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini. Hänen mukaansa vaalien jälkeen Suomeen tarvitaan vahva enemmistöhallitus. Hallituksessa tulisi olla kolme neljästä suuresta puolueesta, ja paljon muita sinne sitten ei mahtuisikaan.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä